Kaamosmasennus vaikuttaa negatiivisesti säästämismotivaatioon

Nyt syksyn synkkyyden ja kylmyyden tullessa sen taas muistaa, mitä se on.

Kaamosmasennus, se iskee miljooniin suomalaisiin ja kestää kuutisen kuukautta. Se tulee ja menee.

Mistään varsinaisesta masennuksesta ei ole kyse, vaan hetkellisestä alakuloisuudesta, energian puutteesta ja lievästä väsymyksestä.

Kaikki tämä johtuu puhtaasti auringon valon puutteesta.

 

Miten kaamosmasennus vaikuttaa ihmisten talouskäyttäytymiseen?

Äkkiseltään voisi luulla, että talvella rahaa menee vähemmän, kun ulos lähteminen on ajoittain työn ja tuskan takana.

Ikuiselta tuntuva pimeys muistuttaa meitä suomalaisia aina, kun avaamme sälekaihtimet. Mihinkään ei tee mieli lähteä. Noin 16 tuntia vuorokaudesta on pilkkopimeää.

Säästämismotivaatio on usein talvisin enemmän hukassa, sillä yksinkertaisesti se ei kiinnosta.

Rahaa meneekin siis usein selvästi enemmän, sillä monien ravintolakulutus nousee huomattavasti. Bussin ja polkupyörän sijasta kuljetaan taksilla, sillä pakkasessa ei ole kiva odotella.

Myös ruokakauppakäyntikustannukset ovat korkeammat, sillä sitä ikään kuin haluaa palkita itsensä jollain. Herkuttelun määrä kasvaa.

Huolimatta siitä, että säästämisen tiedostaa hyvin ja hintatietous ei ole kadonnut mihinkään, tuntuu se olevan välillä off-moodilla.

Tämä on monesti hyvin salakavala ilmiö ja sen huomaa vasta usein jälkeen päin.

 

Miten palauttaa motivaatio vuoden pimeimpänä aikana ja lieventää kaamosmasennusta?

 

1. Liikunta on jo useasti tieteellisesti todistettu yhdeksi parhaaksi keinoksi pysyä terveempänä.
Kaikista tehokkain lääke kaikkiin kolotuksiin ja mielialan parantamiseen on tieteellisesti todistettu olevan liikunta.

Liikunta on erittäin tärkeää talvella ja vaikka et voisi toteuttaa sitä mieliharrastuksesi parissa, keksi rinnalle jotain muuta.

Kävely, hiihto, kuntosali, pilates tai tennis – mikä tahansa liikunta käy, kunhan vain liikut.

Liiku 3-4 kertaa viikossa ja huomaat jo kahden viikon jälkeen energiatasojesi nousevan selvästi.

Vaikka liikuntaan menee jonkin verran rahaa, maksaa se itsensä pitkällä tähtäimellä takaisin. Pysyt terveempänä ja vastustuskykysi paranee. Tästä voi jo vähän maksaakin.

Ja nyt liikkumaan!

 

2. Oikeanlaisella ravinnolla on merkitystä, hoida siis ruokapuoli kuntoon.
Säännöllinen ja monipuolinen syöminen on tärkempää kuin moni kuvitteleekaan.

Myös tällä on suora positiivinen vaikutus yleiseen jaksamiseen.

Panosta siis ruokailuun, jätä einekset ja pikaruoka vähemmälle. Lisää päivittäiseen ruokavalioon vihanneksia, pähkinöitä, kasviksia ja hedelmiä.

Monella on sellainen käsitys, että terveellinen syöminen tarkoittaa automaattisesti kallista. Tämä on täysi harhaluulo, eikä pidä lainkaan paikkaansa.

Lähde lähimpään markettiin ja lappaa kärryt täyteen vihreää, tästä on hyvä lähteä liikkeelle!

 

3. Ulkoile, vaikka ei millään huvittaisi.

Vaikka ulos meneminen ei nappaa, ei sitten pätkän vertaa, kannattaa kuitenkin siitäkin huolimatta tsempata itsensä liikkeelle.

Ulkoilu nimittäin virkistää mieltä ja kehoa. Mitään ihmeellisiä suorituksia ei tarvitse suorittaa, esimerkiksi 30 minuutin kävely päivässä tekee jo ihmeitä.

Tämä on puhtaasti pukeutumisesta ja viitseliäisyydestä kiinni.

Nyt siis ylös, ulos ja _______ (täytä viivalla merkitty tekstikenttä itse oman mieltymyksesi mukaan)!

 

4. Uni on yksi tärkeimmistä asioista läpi elämän.

Riittävä, säännöllinen ja laadukas uni on ihmiselle erittäin tärkeää, aina.

Unen puute vaikuttaa ihmisen elämän laatuun negatiivisesti ja se näkyy ja tuntuu kaikessa mitä teet.

Säännöllinen unirytmi on tärkeä pitää yllä vuoden ympäri. Talvella monet tuppaavat tarvitsemaan enemmän unta kuin kesäaikaan.

Älä kuitenkaan päästä yöuniasi karkaamaan liian pitkiksi, 8-9 tuntia yössä riittää kaikille. Kaikki ylimenevät minuutit ovat hukkaan heitettyjä minuutteja ja sama kuin ottaisi rahaa pois pankista.

Ja pahimpana, jos tämä lipsuu, saattaa unirytmi häiriintyä ja tehdä sinut entistä väsyneemmäksi, huolimatta pidemmistä yöunista.

Pyri siis pitämään unirytmisi mahdollisimman hyvin balanssissa!

 

5. Älä anna sosiaalisen elämän jäädä unholaan.
Sosiaalisen elämän ylläpitämistä ei tule väheksyä koskaan.

Käy siis kylmyydestä ja pimeydestä huolimatta kavereiden kanssa ulkona.

Tai käy edes yksin ulkona, tapaa ihmisiä, you got the point.

Ps. Ulkona käyminen ei aina välttämättä tarkoita baari- tai ravintolareissua – muutakin (ja halvempaa) tekemistä on olemassa yllin kyllin.

 

6. Kirkasvalolamppu tuo valoa elämään pimeyden keskellä.

Luonnollista valoa ei ole talvella paljoa saatavilla, mutta tätä puutetta on mahdollista kompensoida.

Kirkasvalolampun avulla pystyt siluloimaan auringon nousun ja sen käytöstä heti herättyäsi on suurta apua ja positiivinen vaikutus vireystilaan ja mielialaan.

Kirjoittajalla on omakohtaisia kokemuksia kirkasvalolampun käytöstä ja sitä ei voi muuta kuin suositella.

Olen hyvin skeptinen monien asioiden suhteen, joten kesti 2 vuotta, että sain vihdoinkin lampun ostettua.

En ole katunut 100 euron sijoitustani päivääkään ja jos kärsit pahasta kaamosmasennuksesta, on tämä ehdoton hankinta sinulle.

 

Kirkasvalolamppu on myös loistava joululahjaidea!

Olen ostanut jo äidilleni ja isovanhemmilleni kirkasvalolamput, tänä jouluna aion ostaa lampun myös siskolleni, joka valittelee pimeyttä harvasen päivä.

 

Vaikka pitkä ja kylmä talvi ovat ihmiselle hankalaa aikaa, yleensä siitäkin kuitenkin selviydytään ainakin jotenkin.

Edellä mainitut 6 vinkkiä kannattaa pitää mielessä ja vaikka niiden toteuttamiseen kuluisikin hieman enemmän rahaa, ovat ne hyvin suositeltavia mielenterveydellisistä syistä ja myös yleisen jaksaminen kannalta.

Onko sinulla kysyttävää tai kommentoitavaa? Olkaa hyvä.

Kommentoi

Olethan ihminen? *