Tänne kokoamme kaikki blogikirjoituksemme kaikista aiheista, aihealueita on useita, joten kirjoituksia on laidasta laitaan oman mielemme mukaisesti.
Aihe useimmiten keskittyy kuitenkin rahan säästämiseen, saatamme kuitenkin rönsyillä ja poiketa tästä tuuman verran, joten suokaa se kirjoittajille anteeksi.
Joskus on kiva kirjoittaa siitä, mitä sylki suuhun tuo, tarkoitus ei ole kuitenkaan poukkoilla.
Pääset blogiteksteihin käsiksi oikealta puolelta olevasta valikosta, antoisia lukuhetkiä!
Miksi Blogi?
Blogin pitäminen helpottaa pysymään tavoitteissa ja kun on työstänyt mietteitään ja ongelmiaan, ratkaissut ne sekä kirjoittanut vielä mustaa valkoisella muiden luettavaksi, on niiden noudattaminen ja muistaminen huomattavasti helpompaa.
Blogia voi siis pitää eräänlaisena päiväkirjana, jonka pitämisestä hyötyvät ja oppivat kirjoittajat ja toivottavasti myös lukijat.
Me olemme löytäneet Internetistä paljon lukemisen arvoista materiaalia ja nyt on aika tarjota sitä myös muille.
Tervetuloa kommentoimaan, kyseenalaistamaan, kertomaan omia näkemyksiä ja haastamaan.
Got what it takes? Kirjoitusaiheita meille, perhaps?
Luistaako kynä mallikkaasti, haluatko meille kirjoittajaksi hyvää korvausta vastaan? Se on mahdollista, ottakaa yhteyttä ja katsotaan, mitä voimme asialle tehdä.
Jos haluatte, että kirjoitamme tietystä aiheesta, voitte jättää mailia osoitteeseen blogi(at)talouteen.com.