Pankkilainavertailu – Paras pankkilaina 2023

Pankkilainavertailussamme käydään läpi niin netissä toimivien pankkien kuin myös kivijalkapankkienkin joustoluotto- ja lainatuotteita.

Suosittelemme käyttämään nykyään melkein pelkästään lainanvälittäjiä, jotka kilpailuttavat lainat hyvin laajassa mittaskaalassa ilmaiseksi.

Mukaan tulee myös suomalaisia ja pohjoismaalaisia pankkeja sekä yksityisiä lainayrityksiä.

Pankkilainat netissä halvempaa kuin paikan päältä hakiessa

Kova kilpailu on laskenut kuluvan vuoden aikana pankkien kulutusluottojen korkoja alas. Edullisimmat mahdolliset netistä haettavat pankkilainat alkavat vain noin 4,5-6 %:n todellisesta vuosikorosta. Ne löydät meidän 2023 alkuvuoden valinnoista ja kuluttajien suosimasta neljän palvelun kärkirivistöstä suoraan alapuolelta.

Kun vielä aikaisemmin oli lähes poikkeuksetta kannattavinta hakea lainaa pankista, voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä vertailun jälkeen, kuinka asia todella tänä päivänä on.

Ja nyt kun vielä edelleen jatkuva 20 prosentin korkokatto on kaventanut korkoeroja merkittävästi, on paras pankkilaina vielä helpompi löytää netistä.

Pankkilaina kilpailuttaja
Ikäraja 20 v.
Tarjonta: 1000-60.000€
Laina-aika: 1-15 v.
Hae lainaa
Pankkilainavälittäjä antaa pankkilainaa heti
Ikäraja 18 v.
Tarjonta: 100-60.000€
Laina-aika: 1-20 v.
Hae lainaa
Uusi pankkilaina tai pikemmin useiden sellaisten välittäjälaitos antaa pikastartin lainan hakuun
Ikäraja 20 v.
Tarjonta: 500-70.000€
Laina-aika: 1-15 v.
Hae lainaa
Sortterin lainat parhaiten ilmaisen kilpailutuksen kautta ja koska kyseinen paikka tekee yhteistyötä yli 25 palvelun kanssa, löytyy joukosta aina uudet pankit ja niiden myyvimmät kulutuspankkilainat
Ikäraja 20 v.
Tarjonta: 1000-60.000€
Laina-aika: 1-15 v.
Hae lainaa

Aikaisemmassa lainavertailussa vertailimme pelkästään netissä saatavilla olevia kulutuslainoja ja saimme kommentteja, että vertailu ei ole tarkin mahdollinen, sillä pankkilainat puuttuivat. Tämä ei oikeastaan enää ole relevanttia, mutta kivijalkapankit on syytä ottaa mukaan vertailuun myös, joten tässä ne ovat.

Sanottakoon jo kuitenkin tässä vaiheessa, että ”ne perinteiset pankkilainat” eivät enää ole välttämättä kuluttajan paras vaihtoehto.

Kansainvälisestä pankkimaailmasta puuskutetaan päälle paremmilla nykyaikaisilla lainatuotteilla ja pääosin kaikkien klassisten pankkienkin lainat voi nyt hakea netistä ja usein ilman vakuuksia ja takaajia tiettyyn lainasummaan asti.

 

Lainaa pankista muualta – Myös kuuluisat kivijalkapankkilainat

OP:n täsmäluotolla hoidat raha-asiat kuntoon.OP:n pankkilainat – 3 lainatuotetta

OP Täsmäluotto on 2000 – 15.000 € kulutusluotto, jonka saa määrittämättöllä maksuajalla eli käytännössä sitä voidaan kutsua joustoluotoksi.

Siihen ei vaadita erikseen takaajaa tai vakuuksia, kuten omistusasuntoa, mutta se on saatavilla vain Osuuspankin asiakkaille, joka karsii kuluttajakunnasta jo heti osan pois.

Samaa pätee OP joustoluottoon, jota voi hakea 2000-8500 € väliltä. Pankkilaina OP taas on vakuudellinen kertaluotto 10 000 eurosta ylöspäin kaikkien pankkien asiakkaille.

Korko näissä on 7,95 % + 3 kk Euribor ja kaikille hakijoille siis riskiperusteinen. Pankkilainassa korko taas neuvotellaan yhdessä pankin työntekijän kanssa.

Esimerkiksi: Täsmäluotto, jonka todellinen vuosikorko 7000 € pankkilainalle 5 vuoden maksuajalla on 11,59 %, kun lainan korko on 3 kk:n euribor + 7,95 % (9,68 % 11/22). Luoton hoitomaksu on 6 € / kk.

Arvioidut kokonaiskulut 9 181,69 €, joista korkojen osuus siis 2181,69 €. Tässä on olettu, että maksu tehdään 155 € tasaerissä joka kuukausi.

Lainaehdot, vaatimukset ja yleiset tarkemmat tiedot OP:n lainoista löydät sen omilta sivuilta.

 

Bank Norwegian on edullinen ja vakuudeton

Bank Norwegian kulutusluottoBank Norwegian on norjalainen Suomessakin toimiva digitaalinen pankki ja sen lainatuote on kertaerässä maksettava 500 – 60.000 € kulutusluotto 1-15 vuoden maksuohjelmalla.

Kulutusluotolle ei tarvita erikseen kiinteitä vakuuksia, kuten omistusasuntoa tai ketään henkilötakaajaa.

Laina on helppoa hakea netissä ilman liitteitä ja kuka tahansa luottokelpoinen 23-vuotias, säännölliset tulot omaava Suomessa asuva henkilö voi hakea luottoa pankista.

Lainan hakeminen onnistuu yhdellä lomakkeella ilman liitteitä ja alustavan lainapäätöksen saa nopeasti, yleensä alle 15 minuutissa.

Pankille voi antaa plussaa erityisesti sen helppoudesta, mutta myös pankkilainan vuosikorko alkaa 5,99 %:sta, joten kulutusluotot ovat vertailun edullisimmasta päästä.

Esimerkiksi: 10.000 € kulutusluotto 60 kuukauden maksuajalla, kustantaa lainaajalle 12.558 € todellisen vuosikoron ollessa 9,85 %.

Bank Norwegian kulutusluotto on ollut pankkilainavertailun yksi suosituimmista tuotteista.

 

Axolaina on pankkilainanvälittäjä

Axolaina toimii tyypillisesti lainanvälittäjänä ja sen avulla hakija tavoittaa yhdellä hakemuksella monta eri pankkia.

axolaina logoLainoja on saatavilla vain ilman vakuuksia eli et tarvitse omaisuutta ollenkaan sen saamiseen. Myöskään henkilötakaajaa ei vaadita.

Kulutusluotot on mahdollista kilpailuttaa 2000 – 60.000 € väliltä ja maksuohjelma on 1 – 15 vuoden väliltä ja sen valitsee hakija itse.

Kun pyydät Lendolta tarjousta, saat yksilöllisiä luottoluokituksesi mukaisia lainatarjouksia, joiden määrä vaihtelee hakijakohtaisesti. Mitä paremmat tulot, sitä useampi pankki on halukas tarjoamaan sinulle luottoa.

Lendolla on tarjolla myös pankkilainaa pienituloiselle, opiskelijalle, eläkeläiselle ja myös työttömälle. Sieltä on siis yleensäkin kaikista helpointa saada lainaa.

Työttömiltä ja opiskelijoilta edellytetään silti etuuksia eli Kela-tuloja ja eläkkeellä olevilta liitettä eläkepäätöksestä.

 

Rahalaitos kilpailuttaa jopa 30 pankkia

Rahalaitos etsii käsiinsä monta pankkilainaa heti.Rahalaitos on rakentanut itselleen laajan yhteistyökumppaniverkoston eri pankeista ja rahoituslaitoksista.

Sen kautta kuluttaja tavoittaa yhdellä hakemuksella jopa 30 luotonmyöntäjää ja luottoa voi saada 500-70.000 € 1-15 vuoden lyhennysohjelmalla.

Hakemuksen jättäminen on helppoa ja liitteitä ei tarvita erikseen, hakeminen on mahdollista pelkillä pankkitunnuksilla ja pienillä 600 euron kuukausituloilla.

Pankkilainan todellinen vuosikorko alkaa vain 4,5 prosentista, joten se on parhaimmillaan hyvinkin edullinen.

Esimerkiksi: 10000 € laina 5 v. maksuajalla, nimelliskorko 8,75% ja todellinen vuosikorko 9,11%, tilinhoito-, avaus- ja kuukausikulut 0 €. Korkokulut 2382 € ja lainan kulujen yhteismäärä 12 382 €.

Rahalaitokselta voit saada pankkilainaa heti tilille jopa saman päivän sisällä!

 

Nordean Pankkilaina/Joustoluotto

Nordean pankkilaina sopii hyvin monen tyyppiseen rahoituksen tarpeeseenNordea joustoluotto voi olla järkevä valinta. Voit saada pankin asiakkaana vakuudetonta kertaluonteista pankkilainaa 2000 – 25.000 € väliltä ja se sopii hyvin suurempiin hankintoihin, kuten autoon, remonttiin tai esim. huonekalujen päivitykseen.

Esimerkiksi: Nordean kertaluotto/joustoluotto esimerkkilaskelma, 5.000 € lainan, joka lyhennetään 60 kuukaudessa todellinen vuosikorko on 11,3 % (3kk Euribor + 8 % marginaali).

Luoton kokonaiskulut noin 6449 euroa, sis. 125 € avausmaksu ja 4,5 € kuukausittaisen tilinhoitomaksun.

Pankkilaina voidaan myöntää yhdelle tai yhteisesti kahdelle luotonhakijalle, jotka ovat iältään vähintään 18-vuotiaita, asuvat pysyvästi Suomessa ja omaavat riittävän hyvät maksuvalmiudet lainan takaisinmaksuun.

Säännöllisillä tuloilla on merkitys luoton saamiseen ja hakijalla täytyy luonnollisesti olla puhtaat luottotiedot.

 

Aktia ja sen Joustolimiitti/Käyttölaina/Kulutusluotto

Aktia pankkiAktialta on tarjolla niin kulutusluottoa, käyttölainaa kuin joustavaa limiittiä 2500 – 20.000 € väliltä 24 v. ikärajavaatimuksella.

Voit täyttää lainahakemuksen netissä, jolloin sinuun otetaan yhteyttä ja tai mikäli sopimus on hyväksytty heti molemmin puolin, saat maksun suoraan pankkitilille tai Wallet-tilille.

Pankin kotisivuilta löytyy lainalaskuri, mutta varsinaista kulutusluoton lainaesimerkkiä ei ole esillä missään ja yleensäkin tarkka todellinen vuosikorko annetaan vasta lainatarjouksessa yksilöllisesti.

Voidaan siis olettaa, että todellinen vuosikorko käyttölainassa keskimäärin asettuu 10 – 20 % välille.

Lainatuotteiden lisäksi Aktialta löytyy myös Visa luottokortti, joka käy vakuudettomasta lainasta ja tuo pelivaraa arkeen.

Hakijalta vaaditaan vähintään 20.000 € bruttovuosituloja, vakituinen asuinpaikka Suomesta ja maksuhäiriömerkintöjä ei saa olla sekä tarvitset suomalaisen henkilötunnuksen. Myös mahdolliset muut lisädokumentit saattavat tulla kysymykseen.

Tutustu pankkin ja hae pankkilaina helposti Aktian lainahakemuksen kautta.

 

Danske Bank kertalaina on järkevä pankkilaina

Danske Bank
Danske Bankilta lyötyy vakuudellisia ja vakuudettomia lainatuotteita, joista otimme vertailuun mukaan vakuudellisen kertalainan. Jos haluat antaa Danske Bankin ehdottaa sinulle lainaratkaisua, tämä onnistuu näin:

Ilmoita ensin nettotulot ja toivomasi lainatyyppi sekä lainan määrä, niin tämän jälkeen voit antaa pankin työntekijän laskea ja ehdottaa sinulle räätälöityä luottoratkaisua pankin ehdoilla.

Danske Bankin kertalaina alkaa 10.000 eurosta. Se on vakuudellinen kulutusluotto, jossa ei ole mainittu ylärajaa erikseen ja korko lasketaan lainanhakijan antamien tietojen mukaan.

Korko: Lainan korko muodostuu vuosittaisesta viitekorosta ja lainakohtaisesta marginaalista. Viitekorkona kertalainassa käytetään 12 kk euriboria. Kertalainaan pystyy neuvottelemaan myös kiinteän koron.

Lainan ylärajan määrittää hakijan maksukyky ja vakuuden arvo sekä muut annetut tiedot. Jos haluat kertalainaa, voit varata ajan Danske Bankin neuvotteluun.

Danske Bank myöntää myös 2000 – 10.000 € käyttölainaa ja niin kutsuttua haavelainaa 15.000 euroon asti (kaksi hakijaa voi hakea 30.000 € lainaa). Sen lainoista tarkemmat tiedot löydät pankin lainatiedoissa.

 

Pankkilainalaskuri löytyy jokaisen pankin kotisivuilta

Löydät pankkilainalaskurin yleensä lähes jokaisen pankin nettisivuilta, joka ilmoittaa automaattisesti lainan korkokustannusarvion.

Korko, kuukausierä ja kokonaiskustannukset muuttuvat reaaliajassa sen mukaan, minkä lainasumman ja maksuajan valitset. Näin pystyt määrittämään tarkasti omaan talouteen sopivan kuukausimaksuerän lainalle.

Muista, että laskureissa annetaan vain arvio kuluille ja lopullinen todellinen vuosikorko on aina vasta tarjoukseen kiinnitettynä.

Koroissa on eroja, joten suosittelemme aina vertaamaan lainat niin tarkasti kuin mahdollista (pankkilaina ei ole aina välttämättä se, minkä perässä todella loppen lopuksi olet.)

 

Kilpailuta pankkilaina ilman vakuuksia ja löydä edullisin

Olit sitten hakemassa kulutusluottoa, luottokorttia tai pankkilainaa, niin vertailu on avain edulliseen hintaan.

Pyytämällä useita eri lainatarjouksia, moninkertaistat mahdollisuutesi saada halpaa lainaa helposti ilman kustannuksia.

Jos sinulla ei ole varsinaista hoppua lainan saannin suhteen ja voit odottaa muutaman vuorokauden, suosittelemme pyytämään tarjousta omasta pankista ja tietenkin myös suosituimmilta lainanvälittäjiltä, jotka löytyvät listattuna tästä artikkelista.

Näin pääset käsiksi useamman kymmenen eri pankin ja lainantarjoajan valikoimaan, joten saat varmasti ainakin yhden sinulle sopivan ja edullisen lainatarjouksen.

 

Mihin käyttötarkoitukseen vakuudeton pankkilaina sopii?

Pankkilainan käyttökohdetta kysytään tyypillisesti hakemuksessa, mutta suurimmaksi osin vain tilastointimielessä.

Sillä ei siis ole merkitystä lainansaamispäätöksessä ja kukaan ei tule tarkistamaan, että käytit koko lainan esimerkiksi juuri remonttia varten.

Pankkilainan voi käyttää siis lähes mihin vaan, vanhojen velkojen ja laskujen maksuun, lainojen yhdistämiseen netissä, remonttiin, auton ostoon tai vaikka maailmanympärysmatkalle.

Yksikään pankki, lainapalvelu tai lainanvälityspalvelu ei tule jälkeenpäin kysymään kuitteja, mihin olet lainatut rahat käyttänyt, joten hakijan ei edes välttämättä tarvitse paljastaa hakemuksesta rahojen käyttökohdetta.

Emme kuitenkaan kannusta ketään antamaan virheellistä tietoa hakemusta jättäessä, tärkeintä on, että hakija eivät turhaan panikoi, saako tämä lainaa mieliharrastustaan varten.

 

Mikä pankki myöntää helpoiten lainaa?

Kysymyksien kärkipäässä ja vastaus on lähes mahdoton antaa. Kaikki on niin yksilöllistä. Tuloilla on merkitys, ja se on varmaankin se suurin tekijä yhä ja varmasti myös tulevaisuudessa.

Jos mietit, kuka voi saada pankista lainaa, niin melko varmasti sinä olettaen, että sinulla on säännölliset tulot (pienituloiselle pankkilaina ei ole este) ja ne klassiset puhtaat luottotiedot.

On myös kriittistä, että asut kirjoilla Suomessa. Suomen kansalaisuutta taas ei enää nykyään vaadita.

Lainan saamisessa maksukyky on se, mihin pankki katsoo ja sen ympärille rakennetaan käytännössä koko kuvio.

 

Pankkien kulutusluottovertailu heti, helposti ja ilmaiseksi

Jokaisella kuluttajalla on aina oikeus kilpailuttaa lainat ja vertailla korkoja. Pankkien kulutusluottovertailu takaa sen, että jokainen ahkerasti lainojaan verrannut pääsee ainakin lähelle halvinta mahdollista kulutusluottoa, mitä markkinoilla on sinulle tarjota.

Vertaileminen ei maksa mitään ja tarjouksien pyytämisestä ei veloiteta kuluja. Voit tavoittaa ja kilpailuttaa helposti kymmeniä pankkeja yhdellä hakemuksella ja näet korot ennen kuin hyväksyt lainoja.

Pankkilainatarjous -vertailu on samalla myös sitoumukseton, eli jättämällä hakemuksen voit pelkästään tutkia tämän hetkisiä korkoja ilman velvoitetta saattaa hakemusta loppuun asti.

Mitä tulee nopeuteen niin, nykyään voit saada ainakin pienempää pankkilainaa lähes yhtä nopeasti kuin pikavippiä ennen vanhaan. Toki keskimäärin maksun näkyminen tilillä ottaa noin 1-2 arkipäivää.

Tiesitkö, että pankkilaina ilman takaajia ja vakuuksia on tiettyyn summaan asti mahdollista jo melkein jokaisen suomalaispankin kautta?

Ja lisäksi nyt myös muutama pohjoismaalainen vahva pankki on tehnyt kilpailusta mielenkiintoisempaa, joka on kuluttajalle erinomainen asia, sillä pankkilaina on keskimäärin pienikorkoisempi.

 

Saako pankista lainaa ilman vakuuksia ja takaajia netistä?

Kyllä. Jokaisesta pankista saa kulutusluottoa ilman vakuuksia ja takaajia, kunhan muut ehdot on kunnossa ja hakijalta löytyy säännölliset tulot.

Tuloehdot vaihtelevat ja osa vaatii säännöllisten kuukausitulojen lisäksi myös vakituisen työsuhteen, kun taas esimerkiksi Etua.fi:n kaltaiset poikkeukselliset pankkilainanvälittäjät edellyttävät vain 850 euron kuukausituloja bruttona.

Vakuuksien ”puuttuminen” ei kuitenkaan ole ongelma, etkä tarvitse edes takaajaa lainalle, jos tulot ovat kunnossa. Ikäraja alkaa 18 vuodesta, mutta yleensä se asettuu 20 v. nurkille tai ylemmäs.

 

Kokemuksia ja mistä paras pankkilaina?

Oletko hakenut kulutusluottoa pankista vai päädyitkö hakemaan sitä jostain muualta?

Millaiset kokemukset sinulla on ollut pankkien joustoluotoista ja oletko saanut pankista lainaa ilman työpaikkaa? Oletko tehnyt hintavertailuja pankkien ja muiden palveluiden kesken, mihin lopputulokseen päädyit?

Mistä sait viimeisimmän ja kaikista parhaimman tarjouksen? Kerro meille teidän omat kokemukset pankkilainoista jättämällä kommenttia alapuolelta.

Voit myös mainita pankkien talletuskorot ja niiden väliset siirrot sekä niihin liittyvät mahdolliset ongelmat, joita sattuu yhä, vaikka pankkien kilpailutus on todella kätevää helppoudesta ja hyödyistä puhumattakaan. Myös ulosottoon menneet pankin lainat ja niistä kertominen on erittäin arvokasta tietoa sekä meille, että kuluttajille.

 

Usein kysytyt kysymykset

Taas mennään, sillä kysymyksiä on sadellut…

Tässä vuoden takaisia sellaisia ja vastauksia niihin.

Onko vakuudellinen pankkilaina nettipankista edes mahdollinen?

Et löydä meiltä ainakaan vielä yhtäkään pankkia, joka edellyttäisi lainaan vakuuksia, vaan kaikki myönnetään ilman. Yleensä kivijalkapankkien tarjontaan kuuluvat myös vakuudelliset pankkilainat ja muut luotot, jotka liikkuvat vielä vähän korkeammissa summissa.

Mikä on kivijalkapankki?

Kivijalkapankilla tarkoitetaan pankkia, joka tönöttää jossain tuolla kivirakennuksessa maahan suhteellisen lujasti raudoitettuna. Tuttuja kivijalkapankkeja on OP, S-Pankki, Nordea, Oma Säästöpankki, Danske Bank ja Ålandsbanken... Ja kyllä te tiedätte. Meillähän näitä on.

Miten saan pankin lainan mahdollisimman pienellä korolla?

Vakuudeton pankkilaina on suoraan tuloihin ja työsuhteeseen sidonnainen ja samalla velkatilannetta katsotaan. Jos tienaat hyvin ja olet käytännön velaton, saat myös lainaa pienimmällä mahdollisella korolla. Jos taas vakuudellisten lainojen puolelle mennään, niin vielä halvempaan voi ehkä päästä kivijalkapankin kautta esittämällä lainalla reaalivakuudet.

Onko pankin lainoissa spesiaalivaatimukset vai voiko sitä saada Matti Meikäläinen myös?

Ei ole mitään sen ihmeellisempää. Kun kilpailutat lainat meillä: ovat vähimmäisvaatimukset pankkilainoissa myös puhtaat luottotiedot, 18 v. ikä, säännölliset todistettavissa olevat tulot (liite). Näillä yleensä irtoaa jo lainatarjous tai useampikin, mutta aina parempi, jos olet hieman vanhempi ja mahdollisimman vähävelkainen sekä tulojen määrällä on merkitystä.

Voinko hakea pankkilainan velkojen maksuun?

Onnistuu se tämäkin, tosin tietenkään lähtökohtaisesti ei ole hyvä juttu, jos olet jo paljon velkaa. Toisaalta säännölliset tulot ja vakituinen työpaikka jo lisäävät pankkien halukkuutta saada teidät asiakkaaksi. Järjestelylaina siis hoituu kyllä myös velkojen (ja ulosottovelkojen maksuun!) suhteellisen helposti.