Lainaa yhteisvastuullisesti – mistä ja mitä hyötyä?

Rinnakkais- ja yhteisvastuullisella lainalla tarkoitetaan samaa asiaa, joka siis tarkoittaa, että lainassa on aina kaksi henkilöä, joilla on molemmilla yhtä suuri vastuu lainanlyhennyksistä.

Useimmat lainantarjoajat ja välittäjät tarjoavat mahdollisuuden rinnakkaishakijalainaan, jolloin riskit pienenevät ja lainapalvelu saa varmemmin omansa takaisin korkoineen.

Tästä on hyötyä myös lainanhakijoille, sillä yksin haettuna lainan korko olisi monesti korkeampi tai et välttämättä saisi myönteistä päätöstä ollenkaan.

 

Seuraavat palvelut mm. tarjoavat mahdollisuuden lainan hakemiseen yhdessä:

 

Bank Norwegian

Bank Norwegian laina on vakuudeton ja hakemalla sitä yhdessä, pystytte säästämään mahdollisesti kuluissa ja saatte ainakin varmemmin myönteisen päätöksen. Pankki on ollut suosituin Suomessa alkaen 2016 vuodesta tähän päivämäärään asti. Lainaa haetaan laidasta laitaan kaiken tyyppisiin käyttötarkoituksiin ja yhdistelylainan suosio on ollut erityisessä nosteessa kuluvana vuonna.

Pankin vaatimukset hakijoilta:

Ikärajat: Molempien hakijoiden pitää olla vähintään 23-vuotiaita.

Lainasummat: 1000 – 50.000 euroa.

Maksuaika: 1 – 15 vuotta.

Vuosikorko alkaen: 8,99 % –

 

Zmarta

Zmarta tarjoaa uudenlaisen yhteisvastuullisen lainan kilpailuttamalla monta rahoituspalveluaZmarta on välitysyritys, joka välittää 500 – 50.000 euron lainaa talouteen edullisesti ja joustavasti. Sen vakuudettomat kulutusluotot kilpailutetaan aina monen pankin & palvelun kautta, joten löydätte helposti parhaat tarjoukset. Kun hakijoita on kaksi, saatte myös varmemmin enemmän ja parempia lainatarjouksia. Tarjouksen pyytäminen on maksutonta, eikä sido kumpaakaan hakijoista mihinkään.

Vaatimukset lainan hakijoille:

Ikärajat: Molemmilta 20 vuotta.

Lainasummat: 500 – 50.000 euroa.

Maksuaika: 1 – 15 vuoden väliltä.

Todellinen vuosikorko alkaen: 4,99 % –

 

Lendo

Lendo tunnetaan lainanvälittäjänä ja vielä Lendon hakemuksessa laitat ruksin, että "haluat mukaan rinnakkaishakijan" ja homma hoituuerittäin suosittuna sellaisena. Se kilpailuttaa pankit tehokkaasti etsien hakijoiden vaatimuksia kohtaavat lainat – ja tietenkin parhaalla mahdollisella korolla. Yhteishakijan kanssa saatte herätettyä useamman pankin huomion ja tarjouksia satelee enemmän kuin yksin hakiessa.

Välittäjän edellytykset:

Ikärajat: 20 vuotta.

Lainasummat: 500 – 50.000 euroa.

Maksuaika: 1 – 15 vuotta.

Vuosikorko alkaen: 8 % –

 

Rahalaitos

Rahalaitos on lainoja välittävä palvelu, jonka slogan kuuluu seuraavasti: ”Aina edullisempi laina”. Rahalaitokselta saat aina halvemman tarjouksen alkaen vain 4,5 prosentin vuosikorollaTarjonta on monipuolinen ja palvelun kautta kilpailutat sulavasti jopa yli 20 rahoituspalvelua keskenään. Kilpailuttaminen on maksutonta ja tarjouksia voi käydä läpi rauhassa ajan kanssa – ilman sitoumusvaatimusta.

Palvelun edellytykset:

Ikärajat: 20 vuotta.

Lainasummat: 500 – 50.000 euroa.

Maksuaika: 1 – 15 vuoden ajalta.

Todellinen vuosikorko alkaen: 4,5 % –

 

Freedom Rahoitus

Freedom Rahoitus toimii yhteistyössä yli kymmenen rahoitustuotteita tarjoavan tahon kanssa etsien Freedom Rahoitus on välittänyt ihmisille lainoja jo vuodesta -99hakijoille aina hakemuksessa esitettyä lainasummaa vastaavat parhaat lainatarjoukset. Se on välityspalvelu, jonka kautta voitte hakea kulutusluottoa ilman vakuuksia ja takaajia 500 – 50.000 euroa.

Vaatimuksena:

Ikäraja: Molempien hakijoiden pitää olla vähintään 20 v.

Lainasummat: 500 – 50.000 euroa.

Maksuaika: 1 – 15 vuotta.

Todellinen vuosikorko alkaen: 4,99 % –

 

Avida Finance

Avida Finance on uusi palvelu, joka toimii Ruotsin puolelta tarjoten kulutusluottoa 2000 – 30.000 euron Avida Financella parannat mahdollisuuksia lainan saamiselle, kun asetat hakemukseen kaksi hakijaa.väliltä 1 – 15 v. ajaksi. Jos haluat hakea lainan yhteisvastuullisesti, voit asettaa hakemuksen yhteydessä heti sen alkuvaiheessa hakijoiden lukumääräksi 2. Lainan hakeminen tapahtuu vahvalla sähköisellä tunnistaumisella ja tarjous lähetetään nopeasti.

Vaatimukset lainan hakijoille:

Ikärajat: Molempien pitää vähintään 24-vuotiaita.

Lainasummat: 2000 – 30.000 euroa.

Maksuaika: 1 – 15 vuoden väliltä.

Vuosikorko alkaen: 7,90 % –

 

Mikä on rinnakkaishakija ja kuka sellaisen rooliin sopii?

Rinnakkaishakija on tyypillisesti puoliso tai avopuoliso, mutta se voi olla kuka vaan. Ehdot yhteishakijalla ovat tyypillisesti aina samat kuin päähakijallakin, jotka ovat erikseen lainantarjoajan määrittämät.

Yleisimpiä ehtoja ovat vähintään 20 vuoden ikä, riittävät säännölliset tulot ja maksuhäiriömerkintöjä ei saa olla kertynyt ainuttakaan. Jokaisella palvelulla esimerkiksi tulovaatimukset ovat eri suuruiset ja kaikki eivät välttämättä ilmota tarkkaa vaadittavaa summaa lainkaan. Pystyt tarkistamaan ajankohtaiset tiedot aina palvelun omilta kotisivuilta.

Jos sinulla on mahdollisuus hakea lainaa yhdessä jonkun toisen kanssa, kannattaa miettiä tähän mahdollisuuteen tarttumista.

Yhteisvastuulainassa on paljon hyviä puolia, mutta riskit ne löytyvät siitäkin. Lainasta on vastuussa kaksi henkilöä (Lue ja tulkitse lakia helpommin: Minilex), eikä kumpikaan pääse tästä tosiasiasta irti ennen kuin laina on lyhennetty kokonaisuudessaan takaisin!

 

Mistä muualta voin löytää kulutusluottoa, kun hakijoita on kaksi?

Tyypillisesti monet suomalaiset pankit myöntävät yhteisvastuullisia lainoja, josta monet yleensä lähtevätkin liikkeelle. Tiukat ehdot ja vaatimukset ajavat monet kuitenkin pois pankin konttoreilta ja vaihtoehtoja haetaan verkosta.

Edellä mainittujen paikkojen lisäksi voit kokeilla Nopsalainan tai esimerkiksi Halinon (myöntää enintään 6000 € lainaa) palveluita, joista molemmista lohkeaa luottoa kohtuullisen helposti – erityisesti siinä tapauksessa, kun lainahakemukseen ilmoitetaan kaksi hakijaa.

 

2 Kommentit
  1. Vastaa Elule syyskuu 27, 2017 at 10:17 am

    Jäi vaivamamaan että pitkääkö yhteshaikijan siis olla puoliso tai avokki? Bigbankin kohdalla ainakin näyttäisi olevan niin että ei saa haettua vaikka vanhempien kanssa, vaan pitää olla avopuoliso tai puoliso. Miten tämä on muiden pankkein kanssa?

    • Vastaa Ylläpito syyskuu 29, 2017 at 1:58 pm

      Hei,

      Tämä on lainapalvelu- tai pankkikohtaista ja useimpien kohdalla yhteishakija voi olla kuka vaan (ikäraja ja vaatimusten täytyy olla samat kuin päähakijalla). Ja olet oikeassa, että Bigbank nimenomaan painottaa rinnakkaishakijan täytyvän olla joko oma puoliso tai avopuoliso.

      Terveisin, Ylläpito

Kommentoi

Olethan ihminen? *