Äänikirjat – Paras äänikirjapalvelu 2023 -vertailu

Äänikirjat eli kirjaimellisesti kuunneltavat kirjat ovat kasvattaneet suosiotaan jo pitkän aikaa. Tänä päivänä kirjajulkaisija haluaa oman kirjan myös äänikirja -versiona, sillä kovakantisten suosio on laskenut (valitettavasti) pitkään kuin lehmän häntä.

Voit kuunnella meidän tarjouksilla äänikirjoja jopa ajoittain ilmaiseksi eli kannattaa katsoa, mitä juuri nyt on tarjolla.

Äänikirjat ovat niin sanotusti eläviä kirjojaÄänikirjoissa on paljon hyötyjä, vaikka ensikertalaiselle ajatus saattaa tuntua hyvinkin vieraalta. Kuunnella jotain tiettyä kirjaa vai?

Jos tämä on uutta, niin tottuminen käy kuitenkin nopeasti. Äänikirjoja voi kuunnella koska vaan, missä vaan, liikkeessä tai sohvalla maatessa.

Muutenkin keskimäärin ihmiset viettävät pitkiä aikoja päivittäin näyttöpäätteen edessä, joten äänikirja rauhallisella lukijaäänellä on hyvinkin rentouttavaa, siinä missä myös miellyttävää.

 

Mitä äänikirjat eli audiobookit oikein ovat?

Ne ovat kirjoja, joita voit kuunnella ääneen siinä missä esimerkiksi lapset voivat kuunnella ilta- tai päiväsatunsa vanhempien lukemana.

Äänikirjojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja voit kuunnella kirjoja suoratoistona tai offline-tilassa useamman eri palvelun kautta. Kirjoja on tarjolla suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi sekä toki myös muilla kielillä tarvittaessa.

Kaikkien parasta äänikirjaa kysytään, mutta vastausta ei voi antaa, tai sinä itse asiassa voit, se on yleensä se kaikista paras äänikirja, jonka luet. Yleensä lähellä kovakantista sellaista.

 

Suosituimmat ja luetuimmat äänikirjat 2023 vertailussa

BookBeat äänikirjan kuvaKärkipaikkaa pitää niukasti Bonnierin BookBeat äänikirjapalvelu, jonka kattavuus on ihan omaa luokkaansa yli 700 000 äänikirjallaan. Kirjoja löytyy suomen lisäksi myös runsaasti englanniksi, ruotsiksi ja muutamalla muulla eri kielellä.

Valikoima on rajaton: Bestsellerit, ne lumoavimmat romaanit, kauno- ja tietokirjallisuutta, äänikirjat kouluikäisille sekä valikoimasta löytyy myös pienempien lasten (2-6 v.) äänikirjoja huikea määrä. Jälkimmäinen kategoria onkin kasvanut viimevuosina selvästi eniten ja sille löytyy jatkuvasti lisää kysyntää. Valikoima kattaa oikeastaan jokaisen kategorian kirjallisuutta, joten BookBeat palvelu sopii erinomaisesti kaikille.

Bookbeat toimii suorapalveluideatyylisesti, mutta voit ladata kirjoja myös omalle laitteelle ja kuunnella niitä ilman nettiyhteyttä. BookBeat tarjoaa ilmaisen kokeilujakson, jonka kesto on tällä hetkellä yhden kuukauden.

Tämän jälkeen maksat palvelusta aina tietyn summan kuukaudessa, joka on 2023 vuoden tammikuussa alkaen 9,99 € / kk ilman sitovaa määräaikaa jatkuen myös ensikuun puolella samalla hinnalla.

Kokeile BookBeatia maksutta >>

Paras äänikirjapalvelu on ilmainen:

Mikä on vuoden 2023 paras äänikirjapalvelu? Vaikea sanoa, sillä palveluita aukeaa joka kielellä joka paikkaan, mutta listasimme muutaman hyvän suomalaisen vaihtoehdon, jotka ovat kaikki erinomaisia.

Meille Suomeen uusia palveluita kun aukeaa kuitenkin rajoitetusti ja useimmissa tarjonta on maailman mittastandardeilla niukkaa, mutta varmasti riittävää.

 

Elisa on kotimainen äänikirjapalvelu

Suomalainen Elisan kirjapalvelu on toiminut jo lähes 13 vuotta ja sitä voit kokeilla 30 päivää ilmaiseksi.

Ilmaisen kokeilujakson jälkeen maksat siitä 16,99 €/kk eli 0,56 € päivässä. Elisan valikoimasta äänikirjojen lisäksi löytyy myös e-kirjat ja paljon suosittuja podcasteja.

Palvelu lupaa tarjoavansa maan laajimman suomenkielisen äänikirjavalikoiman ja rajattoman lukuoikeuden myös offline-tilassa.

Elisa äänikirjapalvelu

Suosittelemme ilmaista koejaksoa testaamista varten

Pääset käsiksi äänikirjoihin alkuun ihan ilmaiseksi, sillä monelle ajatus tuntuu vielä vieraalta. Tärkeintä alkuvaiheessa on ”oman” kirjan löytäminen ja lukijaäänen pitää miellyttää.

Muuten homma saattaa tyssätä siihen ja alkuun kirjan kuuntelu voi jopa kuulostaa hieman hölmöltä pelkästään ajatuksena.

Se on kuitenkin yllättävän nopeasti mukaansa tempaavaa puuhaa, joten monet innostavat tästä ja löytävät uuden harrastuksen.

 

Storytel: yli puoli miljoonaa kirjaa kuunneltavaksi

Esimerkiksi ilmainen Storytel on huippuluokan äänikirjapalvelu sen massiivisella noin 500 000  ääni- sekä e-kirjavalikoimalla.

Rekisteröitymällä nyt voit kokeilla palvelua 30 päivää ilmaiseksi ja lopettaa silloin, kun haluat.

Ilmaisen kokeilunjakson jälkeen Premium tilaus jatkuu halutessasi hintaan 14,99€/kk.

Tilaukset ovat aina peruttavissa eli jokaisen Storytel -tilauksen voi perua aina milloin vain ilman kustannuksia.

Storytel äänikirja ilmainen

Halvin äänikirja 2023 – tarjoukset, koodit ja lahjakortit

Kilpailun ollessa kovaa tarjouksia on tällä hetkellä jokaisen palvelun kautta. Yleensä tarjous on ilmainen tietyn ajan mittainen aikajakso.

Myös lahjakortteja löytyy ja jos ei suoraan, niin aina voit räätälöidä sellaisen esimerkiksi joululahjaksi perheelle. Black Friday on tuonut mukanaan myös tarjouksia, jotka ovat toistaiseksi nähtäväksi vielä tälläkin hetkellä voimassa monta kuukautta sen jälkeen.

Tällä hetkellä vieläkin viimevuoden Black Friday alennukset ovat osittain voimassa (01/2023).

Ja vaikka tarjoukset eivät olisikaan voimassa, voit antaa kirjapaketin lahjaksi oli tarjousta tai ei. Sitä paitsi nyt tammikuussa jokaiselta saat ilmaisen kokeilujakson, jolla ei ole enää mitään tekemistä Black Fridayn kanssa.

 

Erilaisuutta: Nextory -äänikirjasovellus

Nextory tarjoaa myös sekin valtavan määrän niin e-kirjoja kuin äänikirjojakin. Kuukausimaksu on kiinteä, kuten muissakin palveluissa ja pääset sitä kautta käsiksi satoihin tuhansiin kirjoihin.

Palvelu eroaa muista kuitenkin siten, että sen sovellus toimii vain mobiili- ja kännykkälaitteella. Palvelussa on ilmainen 30 vuorokauden kokeilujakso.

Ilmaisen jakson jälkeen, hinta on alkaen 11,99 €/kk ilman sitovaa määräaikaa.

Nextory äänikirjojen parissa rentoudut

Kokeile Nextory -palvelua tästä

Ryhdy kirjan lukijaksi

Äänikirjan lukeminen kuulostaa monen kovakantisia lukevan korvaan jopa kummalliselta. Mielipidekysymyksestäkö on kuitenkin on kyse? Siitäpä juurikin.

Juoksu- tai kävelylenkille et valitse kovakantista, vaan nappaat äänikirjan tai musiikkia mukaan temmosta ja tyylistä riippuen.

Nukkumaan mennessä tai rentoutuessa perinteinen kirja taas tulee monelle kysymykseen, vaikka tämäkin on jossain määrin ikäkysymys tai tottumiskysymys.

Kuusikymppisenä et ehkä niin välitä audiobookeista, vaikka ei tämäkään ole kiveen louhittu, meitä kun moneen junaan. Lapsille äänikirjat uppoavat erinomaisen hyvin. Myös näkörajoitteet sekä paljon päivisin konetta tai puhelinta käyttävät eivät välttämättä jaksa rasittaa enää silmiään.

Äänikirjoille siis toden totta löytyy kysyntää ja aitoa tarvetta.

 

Ilmaiset äänikirjat 2023 suomeksi

ilmainenTäysin ilmaisia äänikirjoja suomeksi ei ole tai sellaista palvelua, ehkä YouTubea lukuunottamatta, mutta siinä häiriötekijänä toimivat mainokset, ilman YouTube Premium -jäsenyyttä.

Jos nyt kuitenkin haluat venyttää penniä ja miksipä et niin, hyödyntämällä kaikki äänikirjat saat 120 vuorokautta ilmaista luettavaa – tai kuunneltavaa. Tässä on jo melkoinen määrä ilmaista suomalaista äänikirjamateriaalia.

Muista kuitenkin, että ilmainen äänikirja saattaa muuttua nopeasti maksulliseksi, jos unohdat perua ilmaisen koeajan. Tässä siis tarkkana kuin haukka!

Merkittäviä etuja ja aleja on myös tarjolla välillä, joita voi aina säästömielessä kyttäillä. Yritämme myös informoida teitä näistä ilmaisista äänikirja -eduista aina hyvissä ajoin etukäteen.

 

Edullisin äänikirja on ilmainen

Niin, jokainen äänikirjapalvelu tarjoaa ilmaisen ajanjakson, joten tätä voi ehdottomasti nimittää ”edulliseksi”.

Todella moni kysyy vain edullisista äänikirjoista ja ilmaisuus on jotain ihan muuta. Myös keskimääräisten äänikirjapakettien ero on oikeasti hiuksen hieno.

Äänikirjapalvelut ovat todella lähellä toisiaan ja kilpailua hädin tuskin on, joka on tavallaan hyvä. Tosin tämä on erittäin harvinaista.

 

Paras äänikirjapalvelu lapsille 2023

Storytel on paras äänikirjapalvelu lapselle sen ominaisuuksien vuoksi.

äänikirjat lapsilleVoit mm. rajata, mitä kirjoja perheen pienimmät voivat lukea ja mitkä taas eivät näy heidän hyllyssään.

Tarjonnan puolesta taas mikä tahansa palvelu käy, mutta ”lapsilukko” tai pikemminkin lapsen oma äänikirjaprofiilin ominaisuus puuttuu täysin.

BookBeat taas on parempi, mitä tulee yleiseen kirjojen kategorisointiin.

Kirjoja näissä molemmissa on 700 000 ja tarjonta on aikalailla identtinen, vaikka näin suureen lukemaan saadaan aina poikkeuksiakin.

 

E-kirjat – palvelu suomeksi

Miten E-kirjat eroavat äänikirjoista? E-kirja on siis vain verkosta ostettava ”kovakantinen” kirja, jota voit lukea tablettilaitteelta tai puhelimen ruudulta.

Mitään muuta eroa näissä ei ole ja e-kirjat ovat verrattavissa vaikka, esimerkiksi Amazonin Kindleen, joka oli jossain kohtaa kuuminta hottia, erityisesti Amerikan maalla.

Näitä ei siis kannata sekottaa ja kaikki meillä esillä olevat palvelut tarjoavat molempia vaihtoehtoja.

Laajin suomalainen e-kirjavalikoima löytyy Elisalta – (tutustu tästä), ja tietenkin samassa tulevat mukana vuoden luetuimmat ja parhaat äänikirjat.

E-kirjan lukemiseen tarvitset laitteen lisäksi myös erillisen sovelluksen, joita on useampia. Elisa tarjoaa palvelun mukana myös ilmaisen sellaisen.

 

Verkkokirjakauppa Adlibris

Sittenkin se kovakantinen? Adlibris on Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa eli ei muuta kuin tilaamaan kovakantista.

Valikoimaa on yli 12 miljoonan kirjan verran, joten todennäköisesti löydät minkä tähänsä kirjan. Kaupasta saat aina edulliset hinnat ja jos tilaus ylittää 39,90 euroa, et maksa tilauskuluja ollenkaan.

Adlibris tarjoaa nyt erinomaisia joululahjoja pukin konttiin niin aikuisille kuin lapsillekin. Myös luovat lasten kirjat ovat nyt muodissa ja erinomainen lahja kehittyvälle lapselle.

Ja ei ole kiveen kirjoitettu, että näitä voisi ostaa vain jouluna, sillä kirjoja on saatavilla ihan vuoden ympäri!

 

Usein kysytyt kysymykset

Mitä äänikirjat oikein maksavat?

Voit ostaa niitä yksitellen, mutta se ei ole kannattavaa, ellet todella ole aikeissa lukea tai kuunnella vain sitä yhtä tiettyä äänikirjaa. Palvelut toimivat yleensä kuukausimaksulla ilman määräaikaisuutta ja kaikissa on lähes aina päällä jonkinlainen ilmainen kokeiluaika 14-30 vuorokauden välillä. Kuukausihinta peruspaketilla on noin kympin korvilla keskimäärin.

Kuinka voin antaa lahjakortin tai tietyn äänikirjan lahjana?

Voit ostaa oman tilin kautta (sinulla ei tarvitse olla aktiivista jäsenyyttä), toiselle lahjakorttikoodin, jonka saat toimittaa itse määrittämään sähköpostiosoitteeseen. Kun lahjan saaja aktivoi koodin, saa se teidän ostaman palvelun tai yksittäisen kirjan kuunteluunsa.

Ovatko YouTube, Supla, Suomalainen Plus, Audible jne. mistään kotoisin?

Kaikki nämä ovat oikein hyviä äänikirjapalveluita, mutta ja jos tykkäät kuunnella äänikirjoja englanniksi, on YouTube varmasti viihteen superkeskuksena ykkösvalinta. Suositteleme valitsemaan YouTube Premium + Äänikirja -paketin, joka on 13,99 €/kk tarjouksessa 2023 vuoden tammikuussa ainakin.

Onko Yle Areenan äänikirjasto hyvä?

No ei varsinaisesti, mutta jos suomalaiset klassikot kiinnostat, niin löydät paljon legendaarisia tekeleitä kuunneltavaksi. Jos taas etsit jotain vähänkään uudempaa tai palkittuja äänikirjoja viimevuosilta, ei Yle Areena näitä yleensä tarjoa. Tosin, ei se kyllä mitään, maksakaan, vaan palvelu on täysin ilmainen kaikille.