Kategoria: Säästä

Rahan säästämisestä puhutaan paljon, se on usein melkein jokaisen mielessä, mutta sen eteen tehdään loppuen lopuksi hyvin vähän töitä. Se, että käyt duunissa, ei tarkoita vielä valitettavasti mitään, vaikka tulonlähde onkin pakollinen startti, että rahaa voi yleensäkin jäädä säästöön.

Useimpien suomalaisten (ja ihmisten yleensäkin) kulutuksessa ei käytetä liikaa matematiikkaa (ei edes helmitaulua), joka näkyy tilastoissa. Ihmiset velkaantuvat tai vähintäänkin elävät kädestä suuhun, vaikka palkka olisi mediaanipalkkaa keskimääräistä suurempi. Jotain on tehty väärin ja mahdollisesti tehdään yhä, mutta kaiken järjen mukaan suunnan pitäisi jo olla muutosvaiheessa.  Tämä näkyy kuitenkin vasta useamman vuoden päästä.

Erityisen suurissa ongelmissa ovat tutkimusten mukaan 25-34 -vuotiaat miehet, mutta joka ikä- ja sukupuoliluokassa löytyy kyllä kädestä suuhun eläjiä ja pahasti velkaantuneita henkilöitä. Yllätyksenä viimeisten tutkimusten mukaan nuoret aikuiset ovat skarpanneet ja velkamäärä on laskenut, samoin maksuhäiriömerkintöjen määrä.

Lukemista artikkeleiden muodossa, kuinka voit säästää rahaa helposti:

Muista, että pienikin säästö on kotiinpäin ja kun säästät vähän joka asiassa, on lopputuloksena huomattavasti suurempi potti, miltä se äkkiseltään vaikuttaa.

Kun karsit luottokortilta turhat automaattisesti menevät maksut, juot pari paukkua vähemmän ravintolassa, kilpailutat koko perheen puhelinliittymät, sähkösopimuksen ja mahdolliset lainat – erityisesti asuntolainan – voit säästää helposti yli 1000 euroa vuodessa tai jopa huomattavasti enemmän.

Valinta on teidän, elämähän on niitä täynnä. Säästäminen ei tarkoita kituuttamista.

Mikä on paras äänikirjapalvelu 2024? Äänikirjat vertailussa

Mikä on paras äänikirjapalvelu 2024? Äänikirjat vertailussa

Äänikirjat ovat kuunneltavia kirjoja, joissa lukijana toimii joko kirjan alkuperäinen kirjoittaja tai joku muu ääni. Äänikirjojen suosio on kasvanut erityisesti viimeisen 5 vuoden ...

Lue lisää +
Maksetut kyselyt kokemuksia ja rahanarvoiset alustat 2024

Maksetut kyselyt kokemuksia ja rahanarvoiset alustat 2024

Maksetut kyselyt ovat kyselyitä, joissa kuluttajien mielipiteitä kysytään ja niistä maksetaan aina pieni korvaus kyselyä kohti. Ne ovat siis kätevä keino tienata hieman ...

Lue lisää +
Lue nämä 8 vinkkiä, kuinka voit vaurastua.

Lue nämä 8 vinkkiä, kuinka voit vaurastua.

2

Lähes kaikilla meillä on vähintäänkin alitajunnassa haaveena rikastua tai vaurastua. Useimmilla se jää kuitenkin vain sellaiseksi, mutta tämä johtuu siitä, että asian ...

Lue lisää +
Suomen nopeimmat nettiyhteydet vertailussa

Suomen nopeimmat nettiyhteydet vertailussa

Pätkiikö nettiyhteytesi tai haluat muuten vain vaihtaa nopeampaan tai halvempaan? Sehän onnistuu ja vallan helposti onnistuukin. Hinnat ovat taas tulleet alas kuluvan vuoden ...

Lue lisää +
10 pikasäästövinkkiä – Osa 1

10 pikasäästövinkkiä – Osa 1

0

1. Hyödynnä ruokakaupan tarjoukset. Halpojen hintojen perässä kannattaa kulkea, vaikka se vaatisi muutaman ylimääräisen askeleen. Kaupassa kannattaa myös kiinnittää huomiota ...

Lue lisää +
Raha-asiat kuntoon kertaheitolla – 5 vinkkiä

Raha-asiat kuntoon kertaheitolla – 5 vinkkiä

0

Oletko onnistunut saamaan raha-asiasi solmuun tai haluaisitko muuten vain kontrolloida kuluttamistasi tarkemmin? Rahan kuluttaminen on helppoa ja hauskaa, sen takia monet ...

Lue lisää +