Onko lainan ottaminen edessä tai tähtäimessä lähitulevaisuudessa?
Lainan ottaminen ilman vakuuksia ja takaajia ei ongelma:
Tähän löytyy monta mahdollisuutta, lainan otto onnistuu yhdessä, yksityishenkilöltä (vertaislaina) ja jopa omalta yritykseltä, myös työttömänä.
Tuloja edellytetään kuitenkin välittömästi ja käyttökohde on nykyään (verkkolainoissa) mitätön ja vaikuttamaton käsite.
Voit ottaa siis lainaa autoon, pienenkin lainan otto onnistuu. Tulot pohjalla ja luottotietojen puhtaus ovat korostettuna tähän kuitenkin ne ainoat edellytykset. Vakaa talouspohja myös edesauttaa asiaa merkittävästi.
Löydät lainoja mm. seuraavien lainapalveluiden kautta – älä kuitenkaan pois sulje omaa pankkia, josta voit saada suotuisan koron luottoa, jos talous on hanskassa. Jopa halvempaa, kuten edullisilta pankeilta, kuten Komplett Bankilta ja jopa Resurs Bank antaa hyvätuloiselle suotuisan koron. Jälkimmäistä ei kuitenkaan voi nostaa ensikädessä pöydälle ja sen suositella korkeahkon koron puolesta. Uusimpana ja parhaimpana näistä ehdottomasti InstaBank, jonka toimivuus on huippuluokkaa, puhumattakaan lainan hakemisen helppoudesta ja sen korosta.
Tarjouspyynnön jättäminen on kuitenkin ilmaista, joten et voi hävitä mitään missää tapauksessa paitsi viisi minuuttia aikaa.
Toiminta sen sijaan on erinomaista ja itse hakeminen siinä samassa. Lainanvälittäjien puoleen kääntyminen on helpoin tapa lähestyä luoton ottoa, palvelut kuten Freedom Rahoitus mahdollistavat suoran ja ilmaisen kilpailutuksen, jossa on mukana pankkeja. Katto on 60.000 euroa ja maksuaikaa voi saada 15 vuotta.
Ison lainan ottaminen – yli 65.000 euron suurusluokan luotot:

Suuremman lainan ottaminen on yleensä ”kiven heiton päässä”. Pankkiin marssiminen on kuitenkin pakollista. Kaikki suomalaiset pankit myöntävät luottokelpoisille yli 50.000 euron vakuudellista luottoa.
Koska kaikki palvelut lukuunottamatta pankkeja, myöntävät yleensä korkeintaan 50.000 euron kulutusluottoa, niin mikäli tarvitsemanne summa yli tämän, on kohteen pakko olla esimerkiksi oma pankki.
Vakuudetta näin suurta luottoa ei löydy, mutta vakuuksien ja ”puhtaan talouspöydän” sekä riittävien tulojen pohjilta, voit neuvotella lainan pankissa. Pankkilainoja voit verrata täällä, mutta useimpien palveluiden katto on 60.000 eurossa.
Kivijalkapankki on se suunta, johon teidän on vääjäämättä pakko kääntyä, mikäli esimerkiksi remontin laajuus ylittää tämän summan ja jopa suositeltavaa. Remontin laajuus tietenkin olisi pienen Jyväskylän yksiön hinta eli asuntolainaluokkaan mentäisiin välittömästi.
Kulutusluotoille on kysyntää, kasvu on selvää:
Kulutusluottojen ottaminen on kiihtynyt viime vuosina ja 2017 vuonna kasvua on ollut jopa 14 %.
Suomen keskuspankin mukaan kasvu on ollut huikeaa ja kotitalouksissa suositaan nimenomaan vakuudettomia luottoja. Tässä on selvästi taustalla niiden ”helppous”. Erityisen suurta nostetta ja haastetta omille pankeillemme on aiheuttanut uudet tulokkaat, kuten Norwegian lentoyhtiön pankki, joka tarjoaa kilpailukykyistä kulutusluottoa/lainaa kaikille maksukykyisille alkaen 8,99 %:n vuosikorolla.
Kasvavauhti on suurta: yhteismäärältään otettujen luottojen määrä on nyt liki 242 miljoonaa euroa, arvelu perustuu lähteiden (em. linkki Kauppalehen) mukaan korkojen laskuun, joka on ilmiselvää.
Kilpaituspalvelut, kuten Rahalaitos, tarjoavat luottoa jopa alkaen 4,5 % todellisella vuosikorolla 70.000 euroon asti. Pidemmät maksuajat joustavilla ominaisuuksilla, helppous ja digitalisaatio ovat kaikki taustalla tässä. Myös pankkien tiivis yhteistyö lainanvälitysyrityksien kanssa on selvä kasvava trendin nostattaja.
Onko lainan saamiselle tai yleensäkin sen suurelle kasvulle varsinaista perustaa, vai on puhdas helppous vain ajanut kansan pään pyörälle ja lainoja otetaan helpommin kuin ennen? Paperityöt loistavat poissaolollaan ja koska puhelimellakin lainaa saa helposti…
Pienen lainan ottaminen taas sen sijaan on yleensä helppoa ja pienet tulot + puhtaat luottotiedot riittävät (100 2000 euron pikavipin / lainan) ottoon.
Myös maksuajat ovat pidentyneet 2011 vuodesta eteenpäin – jopa merkittävästi.
2017 vuonna kulutusluottojen keskimääräinen lainan lyhennysaika oli 9 kk – 12 vuotta, kun taas 2011 vuonna se oli vain 9 kk – 25 kuukautta. Lukemat toki siis alustavasti, sillä lainan hakeminen ja nimenomaan sen lyhentäminen on mahdollista muuttaa lennosta.
Kuluvan vuoden laina-ajat ovat yhä keskimäärin pidentyneet ja kysymysmerkkinä on, että on trendi yhä tämän suuntainen? Maksuajat ovat tyypillisesti pisimmillään suurille lainoille sen 15 vuotta.
Ota oma nopea nettilaina täältä >>
Lainan ottamisesta toisen nimiin? Tämä ei ole mahdollista.
Rahoitusta voi ottaa pelkästään omiin nimiin. Ei ole tahoa, joka hyväksyisi, että laina olisi toisen harteilla toisen yksityishenkilön tai yrityksen ottamana. Lainan hakeminen onnistuu siis vain omiin nimiin.
Lainan voi ottaa vain omiin nimiin ja tunnistautuminen täytyy hoitaa TUPAS-tunnistaumisen kautta omilla henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Näin luotto – tai pikemminkin sen hakuprosessi laitetaan alkuun.
Kuinka saada laina osakeyhtiölle tai asunto-osakeyhtiölle?
Luoton ottaminen onnistuu aivan yhtälailla samoilla periaatteella näidenkin osalta.
Kysymyksiä herää kuitenkin ilmoille, kuten:
- Kuinka suuresta lainasta on kyse?
- Millaisilla ehdoilla & laina-ajalla luotto halutaan yleisesti?
- Haetteko lainaa yhtiökumppanin kanssa vai yksin?
- Onko teillä vakuuksia esitettävänä, mikäli niitä yleensä tämän tyyppisissä tapauksissa tarvitaan.
Pankki on kuitenkin paras osoite näiden ”lainatyyppien” tai ”kohteiden” kannalta. Asunto-osakeyhtiölaeista kertoo laajemmin Finlex, jossa laina-aihetta on myös käyty läpi pinnallisesti.
Kommentointi on vapaamuotoisa, mutta mainoslinkkejä ei sallita. Kerro omat kokemukset lainan ottamisesta meille. Mistä, miten ja millä korolla?
Lainan hakeminen on helppoa? Niin varmaan hakeminen onkin kun olen jo ennen joulua hakenut ja tosi helposti olen saanut yli 10 paikkaan netissä kahteen pankkiini tuhlattua aikaa. Eivät edes korota luottokortin luottorajaa vaikka sain palkankorotuksen marraskuussa. Mitä tämä ”helppo” tarkoittaa. Kyllä miun pitäis saada laina helposti kun 26 vuotias, puhtaat luottotiedot, 1400e tulot, asuntolaina (pieni), luottokorttivelkoja ainoastaan ja en ole mitään pikavippiä ottanut nyt ainakaan.