Handelsbanken – Pankkipalveluita jo vuodesta 1985

Svenska Handelsbanken AB on kansainvälinen ”pankkijättiläinen”, jolla on toimintaa jopa 20 maassa. Suomessa Handelsbanken on luotettava ja vakavarainen pankki, joka palvelee sinua kaikkialla Suomessa ja sen ulkopuolellakin.Handelsbankenilta löytyy konttoreita yli 40 kappaletta ja siellä raha-asiat hoituvat helposti & nopeasti.

Kaikki raha-asiat pystyy myös hoitamaan netissä ja voit hoitaa niitä asiakkaana myös ulkomaan konttoreilla tarvittaessa. Handelsbanken kohtelee asiakkaitaan aina kuin ”ruusunnuppua kämmenellä” ja asiakkaiden tyytyväisyys on ollut sen peruspilari jo perustamisvuodesta 1985 lähtien.

Pankkitilin avaaminen onnistuu vaivattomasti konttorissa piipahtaessa ja saat oman nettipalvelun käyttöön nopeasti noudattamalla saamiasi ohjeita. Nettipalvelussa pystyt hoitamaan käytännössä kaikki asiat, mutta asuntolaina tai suuremmat rahoitusneuvottelut on hoidettava pankin konttorissa.

Myös opintolainaa hakevan kannattaa käydä konttorissa, niin saat kaiken tarvittavan tiedon paremmin huolimatta siitä, että tämän pystyy hoitamaan netissäkin.

 

Pankin 6 ehdotonta vahvuusaluetta:

  • Pitkäaikainen ja kattava tuntemus rahoitusalalla.
  • Mutkattomuus ja vastuullisuus.
  • Korkea palvelutaso: asiakastyytyväisyys on todella korkea.
  • Jatkuva kehitys parempaan suuntaan erityisesti verkkopuolella.
  • Saat pankkiin aina yhteyden eli tavoitettavuus on huippuluokkaa.
  • Pankki on kansainvälinen ja sillä on valtavat resurssit, josta hyödyt sinäkin.

”Handelsbanken on monella eri tasolla hyvä kivijalkapankki.”

 

Rahoituspalvelut Handelsbankenilta: suuriin ja pieniinkin menoihin – helposti.

Saat Handelsbankenilta rahoitusratkaisuneuvontaa ja monen sorttista lainaa niin yksityis- kuin yritysasiakkaanakin.

Tarjontaan kuuluu mm. Aktiiviraha MasterCard, autolaina ja edulliset lainaratkaisut kodin-, arjen- & ihan vapaa-ajankin hankintoja varten. Myös lainojen parempaan kuntoon yhdistäminen onnistuu Handelsbankenin kautta, jos sinut katsotaan maksukykyiseksi, etkä ole pahasti ylivelkaantunut.

Pankki tarjoaa myös yritysten laite- ja / tai koneinvestoinnit kätevästi ja yrityslaina osamaksulla on mahdollista saada pankilta. Tähän asiaan saatte tarkemmin tietoa, kun varaatte pankkiin ajan ja menette konttoriin neuvottelemaan sopivan ratkaisun. Voit myös tutustua netin suosituimpaan yrityslainaan täältä, johon voit saada päätöksen jo minuuteissa (tosin kyseinen laina eroaa melko vahvasti Handelsbankenin tarjonnasta).

 

Handels TosiKätevä laina on jatkuva joustoluotto

Handelsin TosiKätevällä lainalla ratkaiset monet ongelmat!TosiKätevä on laina, joka on jatkuva luotto 2000 – 20.000 euron väliltä. Sen korko lasketaan Handelsbanken Prime 365 mukaisesti + 5 %-yksikkö. Todellinen vuosikorko keikkuu 12,50 % tuntumassa, jos luottosumma on 5000 euroa.

Nimelliskorko on noin 5,8 %. Muita kuluja ovat perustamiskulu 100 euroa, tilinhoitoveloitus 5 euroa / kk ja tilinostoveloitus 15 euroa per nosto. Luottorajaa voit korottaa 50 euron lisämaksulla. Lainan lyhentäminen tehdään aina kuukausittainen ja suoritus on aina tasaerä.

Voit tutkia muut pankkilainavaihtoehdot täältä & jos etsit nimenomaan joustavaa lainaratkaisua, auttaa sinua tässä joustoluottovertailu.

 

TosiKätevä luoton kokemuksia ja pientä vertailua muihin pankkeihin & palveluihin.

Luotto on koroiltaan kohtuullisen edullinen ja siinä ei ole mitään moitittavaa, mutta sen saaminen onnistuu pelkästään 6 kuukautta Handelsbankenissa asiakkaina olleille. Vakuuksia tai takaajia ei tarvita, mutta tulojen suhteen ollaan tarkkoja. Hakijalla täytyy olla säännölliset kuukausitulot eläkkeen tai palkan kautta ja ne tarkistetaan jokaisen hakijan kohdalla.

Luottohakemus on helppo täyttää eli kokemukset ovat hyvät sieltäkin suunnasta. Pankki lupaa rahat tilille jo vuorokaudessa, mutta palstoilta luettujen kokemuksien mukaan maksussa on kestänyt yli viikonkin verran. Näistä ei kuitenkaan voi vetää vielä suoria johtopäätöksiä, koska ”tieto” on keskustelupalstoilta. Nopeampia ja yhtä edullisia pankkeja ovat mm. Suomen suosituin nettipankki Norwegian, joka ei välitä, minkä pankin asiakas olet.

Lisäksi mm. Nordax ja Avida Finance ovat kasvattaneet näkyvyyttä ja samalla suosiota Suomessa – Handelsbankenin TosiKätevä ”pesee” kuitenkin koroillaan edellä mainittujen tarjoamat lainat, mutta Handelssin kriteerit ovat tiukemmat (+ vielä uudestaan maininta, että hakijan on oltava pankin asiakas saadakseen lainaa). Suomeen on tullut vuosien aikana valtava määrä pankkeja muualta, jotka ovat syöneet suomalaisten pankkien asiakkaita ja tekevät niin yhä kasvavaan tahtiin, joka on huolestuttavaa.

Jos et ole Handelsbankenin asiakas ja haluat lainaa heti tilille, suosittelemme siirtymään sivun nopea laina -osioon. Löydät sivulta muutenkin jo yli 70 eri lainapalvelua ja pankkia eli valinnanvaran puutteeseen ei lainan hakusi missään tapauksessa tyssää.

 

Saanko pankista asuntolainaa ja millaisista ehdoista/koroista puhutaan?

Kyllä luonnollisesti, onhan kyseessä pankki. Tarjolla on monenlaista asuntolainaa: mm. ”normaalia asuntolainaa”, ASP-lainaa ensiasuntoon (suunnattu 18-39 v. ensimmäisen asunnon ostajille) ja sijoitusasunnon hankintarahoitusta.

Luottojen korot elävät niin tiuhaan, että saat täydellisen koron ja hintatiedot konttorista. Varaa aika lainaneuvojalle ja sopikaa yhdessä sopiva korko lainalle. Korko on kuitenkin vertailukelpoinen muiden pankkien, kuten Nordean ja S-Pankin korkoihin ja mitä paremmat tulot, vakuudet sekä ”parempi kokonaispaketti taloudessa” hakijalla on, sen matalampi yleensä korkokin ruukaa olemaan.

 

Olen aloittamassa opintojani – voinko saada Handelsbanken -opintolainaa?

Kyllä tämäkin on mahdollista ja pankissa ei oikeastaan ole lainatyyppiä, mitä et saisi lukuunottamatta pikavippejä, jotka ovat vastoin pankin eettisyyttä ja yleistä lainantopolitiikkaa.

Handelsbanken Opintolaina edellyttää takauspäätöksen KELAlta, jonka jälkeen opintolainan haku onnistuu helposti konttorista tai verkkopankista. Takaisinmaksusuunnitelma tehdään aina opintolainan haun yhteydessä, josta saat ajankohtaiset tiedot, kun olet hakemassa opintolainaa.

Huom: KELA:n antama takaus on voimassa 30 vuotta ensimmäisestä opintolainaerän nostamisesta.

 

Handelsbanken tarjoaa laskurit joka tarpeeseen

Jotta koron laskeminen kävisi jouhevasti, tarjoaa pankki muutaman eri tyyppisen laskurin, jolla saat numerot pöytään näppärästi. Lainalaskuri on lainaajan paras työkalu ja tärkein sellainen.

Pankilta löydät myös rahastosäästölaskurin ja sen avulla näet helposti vuosittaisen tuoton tietyllä päättämälläsi kuukausittaisella säästösummalla. Voit asettaa siihen myös tavoittelemasi vuosittaisen tuoton, mutta muista kuitenkin olla realistinen tämän suhteen. Pankki ei tietenkään myös takaa numeroiden toteutumisesta, vaan kyseessä on pelkästään puhdas laskelma antamiesi numeroiden pohjilta.

Muita laskureita ovat IBAN-laskuri (IBAN Wikipediassa), osamaksulaskuri sekä lainaturvalaskuri.

 

Haluatko ottaa yhteyttä pankkiin?

Pankin asiakkaat voivat olla palveluun yhteydessä puhelimitse 010 444 2442 numerosta arkipäivisin kello 08:00 – 18:30 (puhelin hinta 0,084 € / min).

Saat henkilökohtaista palvelua puhelimitse, kun tunnistaudut ensin pankkitunnuksilla. Jos olet yritysasiakas, palvellaan sinua puhelimitse arkisin kello 08:00 – 17:00 numerosta 010 444 2545.

Jos taas olet aktiiviraha -kortin onnekas omistaja, voit lähettää palveluun sähköpostia aktiiviraha.asiakaspalvelu@handelsbanken osoitteeseen tai asioida puhelimitse arkisin kello 09:00 – 21:00 ja lauantaina kello 10:00 – 18:00 numerosta (09) 133 7710.

 

Onko sinulla kysyttävää tai kommentoitavaa? Olkaa hyvä.

Kommentoi